|
Huopainen ja värikäs retkikohde
Kesälomalla vierailin Pietarissa ja siellä erityisesti kohteena oli Eremitaasi kaikkine aarteineen. Huovuttajan ja värjärin kannalta mielenkiintoinen osasto löytyy ensimmäisen kerroksen huoneista 26 ja 28, jonne on sijoitettu Siperian aarteet. Kuvissa olevat esineet ovat kaikki Pazyrykin hautakentän kaivauksilta, Altain ylängöltä, Siperiasta. Vanhoja tekstiilejä harvoin säilyy, mutta nämä huopatyöt säilöttiin aikoinaan 300-400 vuotta ennen ajanlaskun alkua ikijään alueella sijaitsevaan hautakammioon, joka jäätyi. Ylimmässä kuvassa on satulahuopa, jonka materiaaleina on käytetty mm. nahkaa, huopaa ja hevosen jouhia. Kuvat otettiin ilman salamaa, mutta huovan väri oli selkeästi vihreä. Altain ylängöllä asuneiden Altain kansojen tiedetään käyttäneen värjäyksissään mm. krappijuurta, hennaa ja indigoa.
Punainen satulahuopa oli omaan silmääni kovin krappijuurella värjätyn oloinen. Väriaineista ei valitettavasti ollut esineiden yhteydessä saatavilla tietoa. Kuvioina satulahuovassa on huopaiset eläinhahmot, joiden koristelussa on käytetty laakapistoja. Huovan koristelussa on käytetty myös lehtikultaa. Huovan pinta, ollakseen ajalta 400 eKr. , oli kiinteän ja napakan näköistä. Huovututtamisen taito on ollut altailaisilla selkeästi vahva. Kiinteän ja kestävän pinnan soisi olla tavoitteena myös tänä päivänä huovutuksessa, vaikka nopeatempoisessa yhteiskunnassa elämmekin.
Kolmas satulahuopa oli kuvioitu viehättävällä ornamenttikuviolla. Malli sopisi yhtäläisesti tähän päivään. Applikointitekniikan takia kuviot nousevat erittäin hyvin esiin ja värit korostuvat entisestään.
Huovasta tehdyt joutsenet olivat alakerran hauskin yksityiskohta. Jotenkin suomalaisena aina mieltää, että aikoinaan kaikki tehtiin vain tarpeeseen. Eremitaasi oli täynnä yltäkylläisyyttä, koristeita, krumeluuria, kimalletta ja suoranaista suuruudenhulluutta. Vaatimattomuuteen tottunutta suomalaista suorastaan häikäisi. Pehmeät mattapintaiset joutsenet, täysin tarpeettomat, mutta taidokkaasti tehdyt seremoniavaunujen koristeet, veivät ajatukset keskelle Siperiaa. Kuvittelin istuvani paimentolaisten kanssa kasvivärjätyssa huopatakissani nuotion äärellä ja aplikoivani satulahuopaa seuraavalle matkalle. << Palaa Sananen
Puiden kuorten värejä
Huovutetut mansikkatabletit
Paatsamavärjäys
|
|