|
Sananen
Osallistuin tämän vuoden keväällä Ranskassa järjestettyyn ISEND2011 -symposiumiin. Kyseessä oli kansainvälinen luonnonvärisymposiumi, johon kokoontuivat luonnontieteilijät, tekstiilisuunnittelijat, taiteilijat sekä luonnonvärialan yrittäjät ympäri maailman. Jokaiselle päivälle oli tarjolla lukuisasti asiantuntijoiden luentoja tieteellisestä tai kulttuurisesta näkökulmasta ja iltapäivällä työnäytöksiä. Lisäksi tapahtuma-alueella oli oma myyntibasaari, jossa yrittäjät myivät luonnonväreillä värjättyjä käsityötuotteitaan. Osa suunnittelijoiden töistä oli esillä näyttelyssä ja muotinäytöksissä.
Basaari-alueella liikkuessani jäin tutkimaan japanilaisten tekstiilitaidetta. Käsin kangaspuissa kudottuja, seitinohuesta silkkikankaasta valmistettuja ja purppuravärillä värjättyjä luksushuiveja. Ihastelin niitä tyytyväisenä ja tein taas itselleni tyypillisen nopean käännöksen kohti seuraavaa etappia. Katastrofin elkeet olivat lähellä. Reppuni juuttui huomaamattani kiinni yhteen huiveista ja meinasin repäistä koko huivin mennessäni. Onneksi matkakaverini sukkeluudessaan pelasti minut kalliilta laskulta. Huivin hinta oli kevyet 3000 euroa. Jäin kotiin tullessani miettimään miksi japanilainen tekstiilitaiteilija pyytää huivistaan 3000 euroa, kun suomalainen käsityöläinen on valmis messuilla tinkimään 30 euron hintaa vielä alaspäin? Onko meillä olemassa Suomessa sellaista käsityöalan kulttuuria, joka hyväksyy kädentaidoilla elämisen, työn kannattavan hinnoittelun ja rahasta keskustelun? Kysymykseni kohdistan naisille. Puuseppä, putkimies ja laatoittaja, miehisiltä käsityöaloilta, osaavat laittaa työlleen hinnan. Liksa juoksee,kukaan ei kyseenalaista ja hinnasta ei tingitä. Jos naisena viestitän toiselle naiselle että en maksa hänen tekemästään työstä edes minimipalkan vertaa, onko se viesti, että hyväksyn sen, että oma naisen euroni tulee olemaan aina alempi kuin miehen euro?
Anna-Karoliina Tetri
<< Palaa Huopainen ja värikäs retkikohde
Puiden kuorten värejä
Huovutetut mansikkatabletit
Paatsamavärjäys
|
|
