Helsingin Aikuisopistossa on alkamassa taas Hullu Hatuntekijä -kurssini. Kurssin nimi on herättäny hilpeyttä, mutta myös lievää hämmennystä. Viekö Tetrin hatuntekokurssi hulluuteen? Vai vipattaako opella pahasti korvien välissä? Hieman hullua luovuutta ja aloitteellisuutta toki pitää olla, kun lähtee osallistumaan 20 opetustunnin kurssikokonaisuuteen, joka on työtä täynnä. Hatun teko on kuitenkin enemmän iloinen yhteisen tekemisen ja oppimisen kokonaisuus, joka ei enää tänä päivänä vie hulluuteen asti. Ennen toki vei. Miksi? Vastaus löytyy Huovutus-kirjastani.
|
Hattukursseillani yksi pääideoista on se, että jokainen saa suunnitella oman yksilöllisen hattunsa. Näin hatusta tulee käyttäjänsä näköinen ja siitä syntyy tarpeellinen käyttöesine. Tämä suunnittelu toki vaatii pientä laskukoneen naputtelua ja välillä kaavojen piirtäminen tuo hien otsaan, mutta totuus on, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tässä pieni muotinäytös Hiiden Opistosta tältä keväältä.
|
Riitan värikkään hatun pohjamateriaalina on turkoosi neulahuopa. Ylösnousevassa etulipassa lisäväriä antaa silkkipeitto. Tupsukat on myös tehty neulahuovasta, pyörittämällä. Hattu oli huovutusta aloitettaessa megasuuri, mutta niin se vaan neulahuopa kutistuu 40%. |
|
Tämä suomenlampaanvillasta ja kikkarakarvoista toteutettu karvakki tehtiin Huovutus-kirjan karvalakkikaavan avulla. Huovutus-kirjan mallikuvassa karvalakin kanssa poseeraa mies, mutta tämä hattu tulee olemaan naisen lumityölakki.
|
|
Kukkahatusta löytyy kolmiulotteisuutta, jota oli helppo luoda neulahuovan avulla. Menossa parhaillaan muotoilu puupään päällä.
|
|
Tupsuhatun muotoilussa tärkeintä oli saada eteen silmälaseja suojaava etulippa. Lisäkuviota hatun pintaan tuo mulperisilkki, joka huovutettiin villan joukkoon.
|
|
Menninkäishatun huovutuksessa haasteellisin kohta oli saada tupsut nippuun ja keskelle ilman, että saumat näkyy. Työ onnistui vallan mainiosti. Koristeeksi tulee vielä ehkä joku nauha.
|
Anna-Karoliina Tetri
<< Palaa
Sananen
| Tässä kevään 2012 Tetri Designin verkkolehdessä haluan tuoda esille tekemisen vinkkejä ja avata mielikuvia, mutta myös tuoda esille asioita, joita mielestäni meidän tulisi miettiä. Vierailevina kirjoittajina tässä numerossa ovat juuri väitöskirjansa tekstiilien ja vaatteiden kestävästä ja ympäristömyötäisestä tuotesuunnittelusta valmiiksi saanut Kirsi Niinimäki ja jo edellisestä verkkolehdestä tuttu Krista Vajanto.
|
Värjäyskurssilla
Tetri Design on erikoistunut luonnonväreihin, joten värjäyskursseihin liittyen tulee kyselyitä tasavälein. Nykymuodin mukaisesti toiveena on nopeaa, helppoa, pikaista, sukkelaa, vikkelää, yhdessä illassa ja halvalla. Otetaanpa katsaus luontoon, luonnonvärien alkulähteeseen, mietitään värien muuttumista puiden lehdissä syksyllä ruskan aikaan, kevään ensimmäisiä vihreän pilkahduksia. Nopeus on väärä sana kuvaamaan. Nopeasti tulee myrsky, tuhoaa ja ravisuttaa, ja myrskyn jälkiä me sitten paikkaamme.
Kontaktivärjättyä kangaspintaa
|
Oranssia ja keltaista annattolla värjäten
Oranssi väri on aina ollut mieleeni. Lueskelin Dominique Cardonin kirjasta pientä juttua annattovärjäyksen historiasta 1700-luvulta ja sain inspiraation lähteä kokeilemaan tulisiko noista Bixa orellana -kasvin hedelmän siemenistä pienellä sovelluksella jotain oikean muhevia värejä. Ja tulihan niistä, voimakkaita sävyjä rusehtavan oranssista kirkkaaseen hehkuvan punervan oranssiin. Annattoahan löytyy myös elintarvikkeista, koodilla E160b, joten periaatteessa noita siemeniä voisi kenties maistaakin?
|
Rannan aarteita
| Edellisestä verkkolehdestä saimme lukea arkeologi Krista Vajannon kirjoittaman artikkelin puun kuorilla värjäämisestä ja fermentoinnista. Tähän lehden numeroon pyysin taas Kristan tutkijan mietteitä. Keräilystä ja kokeiluista innostuneille tarjolla on reseptejä ja näkemyksiä värjäykseen tervalepällä sekä rakkolevällä.
|
Turre-filtti lämmittää
Joulusta 2011 jäi monta muistoa. Tapani-myrsky riehui meillä maalla intoa puhkuen, repi pihan kuuset juuriltaan, halkaisi omenapuut, heitteli kattotiiliä. Kiikarilla katselin pellolle, jossa naapurin ladon kattopellit lähenivät pyörien kuin tappoterät kauhuelokuvassa. Roope-samojedi näytti välillä kuin jättimäisen föönin puhallukseen joutuneelta valkoiselta karvapallerolta. Mutta kaikkine pihkanhajuisine puunraivaustöineen ja sähkökatkoksineen, itselleni jäi joulusta mukava muistijälki.
Virallinen Turre-langan tuottaja Roope.
|
Kasvivärjätty putkihuivi
Muutama vuosi sitten putkimallisia kaulahuiveja alkoi tulla kadulla vastaan yhä useammin ja useammin. Kieltämättä kätevä keksintö...ei päätä eikä häntää johon sotkeutua. Moni on jo katsonut Tetri Designin opasvideon raitalankavärjäyksestä. Videolla värjään villasilkkilankaa kolmiväriraitaiseksi luonnonväreillä. Tästä langasta suunnittelin putkihuivin, jota voi kierittää korvien suojaksi, kiepasta kaulaan tai roikuttaa muuten vaan. Värjärit, neulontaputkeen, olkaa hyvä.
|
Uusi väitöskija tekstiilien ja vaatteiden kestävästä ja ympäristömyötäisestä tuotesuunnittelusta
Kirsi Niinimäki
Aalto Yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
KERTAKÄYTTÖISYYDESTÄ KESTÄVYYTEEN
FROM DISPOSABLE TO SUSTAINABLE
The Complex Interplay between Design and Consumption of Textiles and Clothing
|
|
|